lauantai 28. helmikuuta 2015

ounasvaaralla hiihtokeskuksessa hiihtelemässä



Hiihtelimme stadionilla hiihtolatua ympäri. Eemeli Hiihteli isän kanssa hiljempaa ja sai kierrettyä puolitoista kierrosta, hyvä Eemeli! Viljami ja minä hiihdimme kaksi kilometriä samaa latua ympäri. Viljami kanssa hienosti hiihti ja tykkäsi laskea mäkiä. Lopuksi joimme kaakon rinneravintolassa. Oli kiva reissu kohta pian uudestaan.











 Kuvassa minulla on sukset jalassa lasken mäkeä alas Viljami oli alhaalla ottamassa kuvaa jäi sukset pois kuvasta.
























lauantai 21. helmikuuta 2015

Viljamin kanssa teimme Lohi-riisilaatikkoa

Yhdessä Viljamin kanssa teimme ruoaksi lohi-riisilaatikon. Viljami tuli innokkaasti avuksi keittiöön, otti kalasta ruodot ja paloitteli kalan. Kananmunan kuoretkin sai rikottua ilman että astiasta piti kaivella kuoren palasia ylös. Kokki-Viljamille maistui lopulta riisitkin vaikka ensin lokkasi pelkät kalat, lopulta suostui syömään riisitkin eikä tehnyt pahakaan. Päällistä Viljami ei suostunut syömään kun ei tykkää paistopinnasta joka on omasta mielestä parasta.
 

















Hiihto harrastus :-D





Aloitin hiihtoharrastuksen talvella 2013, ostin sukset ja ensi kerran peruskoulun jälkeen kävin hiihtämässä peräti 2 kilometriä ja järkytyin Ounasrinteen mäkisistä hiihtoladusta. Talvella 2014 jatkoin ja tällä kertaa sain peräti 5 kilometrin lenkin tehtyä, tänä päivänä jatkoin tätä hiihtouraani Viljamin kanssa ja kävimme reilu 2 kilometriä hiihtämässä. Viljami lähti alussa niin vauhdikkaasti kipuamaan rinteitä ylös etten tahtonut perässä pysyä, Viljamin vauhti alussa sitten kostautui ja takaisin tullessa alkoi väsyä ja jalkoihin sattua. Rohkeasti kuitenkin laski mäet alas.

torstai 19. helmikuuta 2015

suklaapulla





Viime sunnuntaina oli laskiaissunnuntai ja perinteen mukaan täytimme pulamme kermalla ja hillolla. Meidän pojat eivät pitäneet laskiaispullan täytteistä ja Viljami kysyi " onko suklaata?"  Ajattelin varmasti sellainenkin suklaapullan ohje löytyy ja niin löytyikin useampi, kaksi oli joita päätin kokeilla ensin tein tämän ohjeen mukaan   http://reseptitaivas.fi/reseptit/suklaapullat/. Nyt odottamaan makutuomareita mummola reissulta kotia maistelemaan suklaapullia.  

lauantai 14. helmikuuta 2015

Elokuvissa




Poikien mummu ja pappa tulivat meille ja heidän mukana oli poikien setä ja hänen tyttöystävä. Me päätimme Reiman kanssa käyttää tilannetta kerrankin hyväksi ja suuntasimme kaupungille elokuvateatteriin.
Viikossa aikuiseksi kävimme katsomassa Reiman kanssa, pidin elokuvasta ja oli monta kohtausta jossa sai nauraa mutta onneksi salissa toisetkin nauroivat samoissa kohdissa.
Olemme asuneet Rovaniemellä kuusi vuotta enkä ole aikaisemmin käynyt täällä pubeissa, mutta nyt tuli sekin tilanne korjattua kun kävimme parissa olutpubissa , kaikissa oli niin oma tunnelmansa. Lopuksi kävimme kotipitsassa syömässä pitsan ja taksilla ajoimme kotiin.
  

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Santasport kylpylässä uimassa


 

Ensin kävimme ulkoilemassa kauniissa niin keväisessä auringon paisteessa jonka jälkeen suunnistimme Santasportiin uimaan, en viihdy uimahalleissa tai yleensä vedessä kun vesi on ahdistava elementti. Olen lasten kanssa kuitenkin altistanut itseäni olemaan vedessä, vieläkään en pidä jos vesi tulee liian lähelle kasvoja. Viljami on ollut uimakoulun alkeisryhmässä ja syksyllä uimaliikkarissa, alkaa sieltä hyvää pohjaa kehittymään nuorelle uimarille ja Eemeli kanssa tykkäsi polskia vedessä, kävimme myös poreissa ja kuumassa altaassa. Lopuksi kävimme kahviossa syömässä jäätelöt ja limsat juomassa. Tuli ihan hyvä reissu.